Koiratanssin alkeiskurssi

Lauantaisin klo 10.00 alkaen 28.4.2018 sisältää 5 kertaa

Kouluttajana Antje Casper. Kurssin hinta 85 euroa (sis. alv 24 %).  Kurssin aikana opetetaan koiralle omistajan valitsemia temppuja ja suunnitellaan alustava koreografia  omistajan valitsemaan musiikkiin. Sopii kaikenikäisille koirille aktivoimiseksi tai kilpailuihin tähtäävillekin. (12.5. ei harjoituksia) Ilmoittaudu tästä!

'Koiratanssi on luovaa tottelevaisuutta. Siinä yhdistyvät koirankoulutustaidot ja taiteellinen ilmaisu.

Koiratanssia voivat harrastaa kaikenikäiset koiranohjaajat niin rotukoiran kuin sekarotuisen koirankin kanssa. Koiran tulee olla rekisteröity Kennelliiton tai muuhun FCI:n hyväksymään tunnistusmerkintärekisteriin osallistuakseen kilpailuihin. Ohjaajalle apuvälineiden käyttö on kilpailussa sallittu, kunhan ne ovat oleellinen osa esitystä, eikä niitä käytetä koiran painostamiseen tai motivointivälineiden korvikkeena. Laji sopii kaikille, sillä ohjaaja voi rakentaa kilpailuohjelman omien edellytystensä mukaan.

Tavoitteena on vahvistaa koiran ja ohjaajan yhteistyötä ja tuoda se esiin luovalla ja myös katsojaa viihdyttävällä tavalla. Monipuolisena ja aina uusia haasteita antavana lajina koiratanssi edistää niin koiran kuin ohjaajankin fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia.

Kilpailulajeja koiratanssissa ovat vapaatanssi (freestyle), seuraaminen musiikin tahdissa (heelwork to music) sekä erikoiskilpailut. Kilpailuluokkia on kolme: alokasluokka, avoin luokka ja voittajaluokka. Luokat ovat tasoluokkia, joissa edetään edellä mainitussa järjestyksessä.'(Teksti kopioitu Kennelliiton sivuilta)